Joulun odotusta on ilmassa!

Joulu on vuoden odotetuin juhla sekä lapsille että vanhemmille.

Nyt kun syysjuhlat ovat ohi, on aika ajatella tulevaa joulua ja virittäytyä sen maagiseen tunnelmaan. Monelle lapselle joulu on suurin juhla koko vuodessa ja sitä odotetaan innostuneena ja jännityksessä jo kesästä asti. Monet lapset ovat jopa laatineet joululahja -listan perheen läheisille. Entä jos sellaista ei ole ja et tiedä mikä olisi hyvä lahja jouluksi - ei hätä, me autamme!  

Lahjan antaminen on aina mukava ja kiva puuha, etenkin kun kyseessä on jonkunlainen lelu. Kuitenkin joskus voi ja pitää tehdä poikkeuksia sen suhteen minkä lahjan antaisi, ettei sen aina tarvitse olla lelu. Vuosien aikana leluja kertyy joka nurkkaan eikä lapsi välttämättä enää leiki niillä niin paljon kuin ennen, ja luonnolisesti niistä tulee jossain vaiheessa turhia. Monet lapset itse valitsevat vaatteen sijaan lelun, mutta taas lapsen vanhemmat useimmiten valitsevat vaatteen lelun sijasta. Hmm voi olla että tää kuulosti nyt monimutkaiselta, mutta ei se niin ole! Me kerromme miten voit yhdistää sekä lapsen että vanhempien toivomuksia niin kaikille jää hyvää mieli sinun antamasta lahjasta.

Joululahjan pitäisi luoda paljon hyviä ja onnellisia tunteita, mutta mistä vaatteista itse lapsi tykkäisi? 

Nykypäivänä monet vaatteiden valmistajat ottavat huomioon myös lasten toivomuksia vaatevalmistukseen liittyen. Sillä on olemassa erilaisia teemoja, mistä lapsi itse on kiinnostunut. Esimerkiksi se voi olla niin sanotusti prinsessa mekko tai paita missä on rakkaan lemmikin kuva, eläin -kuoseja, auto ja moottoriurheilu -kuoseja tai vaikka urheiluun liittyviä kuoseja. Muista, että lapsen täyttyy huomioda antamasi lahjasi, joten raidallinen tai ruutullinen sekä yksi värinen vaate voi jäädä varjoon.

Urheilulliset setit tai leggingsit ei myöskään ole parhaita vaihtoehtoja. Toki jos lapsi on futiksen tai jääkiekon fani - niin sellaiset tuotteet missä on rakkaan tiimin logo taas ilahtaa häntä. Jos tykkäsit jostain paidasta niin siihen voit valita sopivan alaosan. Mielenkiintoiset yksityiskohdat tai itse väri tuo asuun sitä jotakin ja tekevät siitä omanperäisen. Esimerkiksi hyvä lahja voi olla yhdistelmä hatusta, huivista ja käsineistä.

Pohjanmaissa ei pidä unohda perinteiset kylpytakit ja pyjamat! Lisäksi myös erilaiset asusteet kuten paksut villasukat tai pehmeät tossut ovat olleen aina lahjalistojen kärjessä. Kun ostat kylpytakin, pitää huomioda mistä materiaalista se on tehty. Hyvä kylpytakki on valmistettu perinteisesti puuvillasta eikä fleecestä. Hyvässä kylpytakissa pitää olla myös kiinnitysnappi vyön lisäksi sekä huppu. Ja tietenkin voitte ostaa kylpytakin jopa 2 kokoa isompi, sillä sitä voi käyttää moneen vuoteen eteenpäin. Kukaan ei tykkää että kylpytakki on just ja just sopiva vaan rennompi istuvuus on parempi.

      

 

Kun ostat pyjaman, ota huomioon että paita on pitkähihainen. Jouluna ja muutenkin talvella haluaa olla lämpimässä eikä kylmässä ;)

Kivoja ja mukavia jouluostoshetkiä kaikille!

- Kids Avenue henkilökunta